Kuinkahan käy Käsittelen lähinnä talouspolitiikkaa ja hyvinvointia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ihmisoikeudet

Kokoomuksen on kuljettava tasa-arvon kärkijoukossa – änkyröistä huolimatta

Mielensäpahoittajat kerääntyivät viikon alussa haukkumaan kokoomuksen kannanottoa Pride-viikon puolesta. Nämä taantuneet änkyrät julistivat kokoomuksen arvopohjan muuttuneen perinpohjaisesti. Pettymys oli osalle kommentoijista ja jopa puolueen jäsenistä niin suuri, että he vannoivat heittävänsä puolueen ansiomerkin roskiin ja eroavansa puolueesta. Minulla on vain yksi viesti näille henkilöille: tervemenoa.

Kuka yritti lavastaa toimittajan huumekauppiaaksi?

Poliisin otettua Meduza-verkkolehden toimittajan Ivan Golunovin kiinni epäiltynä huumeiden myymisestä 6. kesäkuuta Moskovassa alkoivat tapahtumat edetä nopeasti. Jo seuraavana päivänä sadat ihmiset osoittivat mieltään poliisin päämajalla.

Ihmisoikeusjärjestö EN palautti Venäjän äänioikeuden

Venäjä on toivotettu tervetulleeksi takaisin täysivaltaiseksi jäseneksi ihmisoikeusjärjestö Euroopan Neuvostoon. Heidän äänivaltansa vietiin aikoinaan protestina Krimin ja Itä-Ukrainan tilanteelle, mutta reaalipolitiikka on ajanut tämän agendan ohitse.

Monikulttuurisuuden edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

Yle uutisoi, kuinka maapallon väestöräjähdystä käsitellään julkisuudessa ja kansainvälisesti hyvin vähän verrattuna ilmastonmuutokseen, vaikka molemmat ovat maapallon kohtalonkysymyksiä ja liittyvät kiinteästi toisiinsa:

https://yle.fi/uutiset/3-10825443?fbclid=IwAR0Q7_2cBc2nhDpm8AKnJEyQ_GwCXsI5K745JWgMwyn-RWyvr9Ic3KR1Z-M&utm_source=facebook-share&utm_medium=social  

YK:n ihmisoikeuskomissaari: ihmisoikeusrikoksia ei armahdeta

Nicaraguan parlamentti hyväksyi lain, jolla voidaan armahtaa myös ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneet. Laista hyötyvät etupäässä Daniel Ortegan hallinnon viranomaiset ja kannattajat, jotka viime vuoden huhtikuusta lähtien ovat syyllistyneet toistuviin ihmisoikeusrikoksiin.

LI ANDERSSON- Hissillä pääsee ylös ja alas.

Voisi kai sanoa, että Jumalalle kiitos, ettei Li Anderssonista tullut asuntoministeriä tai edes liikenneministeriä. Vaikka hänestä ei tullut kumpaakaan edellä mainittua- ongelmia hänen opetusministeripestistään taatusti tulee koko Suomalaiselle yhteiskunnalle tyyliin kaikki oppikirjat uusiksi Lin ideologiaa vastaavaksi. Kulloisenkin aikakauden johtohenkilöt, ja heidän oma arvomaailmansa heijastuu koko yhteiskuntaan.

Mullaki on missio

Jopas sattu, sattupa nyt vähän taas hullusti, tullu vähän outoa palautetta oiken useammasta suusta, en tarkota pahhaa kelheen ja antheeksi voin pyytää, jos ilmasuni on huonotasosta, mutta hyvvää ja rakentavvaa tarkotan ja seison höpinöitteni takana, joten porisemakos vähän siittä omasta oikeasta ja jokhaisen oikeuesta omhaan oikeaansa.

No haluan kans sanoa, että minun mielestä ihmiset tekkee aina parhhaansa, kaikki ihmiset tekkee koko ajan parhhaansa, ei pysty paremppaan. Ja vaikkei ymmärtäskään ihmisen oikeutta omhaan oikeaansa, hän tekkee parhhaansa.

Ihmisoikeudet ovat myös yritysten vastuulla

Yritysten yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan yritysten velvollisuutta kunnioittaa ihmisoikeuksia koko globaalissa alihankintaketjussaan. Suuressa kuvassa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on tapahtunut vapaaehtoiselta itsesäätelypohjalta, mutta se ei ole ollut riittävää. Kansainvälinen työjärjestö ILO on vuonna 2017 arvioinut 21 miljoonan ihmisen olevan pakkotyövoiman uhreja. Luku sisältää 5,5 miljoonaa lasta, joka vastaa siis koko Suomen väestömäärää. Tilanne ei ole hyväksyttävä.

Krimiläisaktivistin tuomiota pidetään poliittisena

Huhtikuun 19. päivänä Jevgeni Karakašev tuomittiin Rostovissa kuudeksi vuodeksi vankilaan syytettynä ”kiihottamisesta terrorismiin”. Tuomio tuli Facebookia vastaavassa venäläisessä sosiaalisessa mediassa, Vkontaktessa jaetusta vanhasta videosta, jossa ”Primorjen partisaanit” selittivät toimintaansa.

Tämä virkavallan kaltoin kohtelema kuuden nuoren ryhmä julisti vuonna 2010 lyhyeksi jääneen sissisodan Venäjän kaukoidässä. Syyte tuli myös viesteistä chatissa, jossa oli 25 osanottajaa.

Lääkäri Juha Hänninen Exitus ry:n hallituksen jäseneksi

Suomen eutanasiayhdistyksen Exitus ry:n hallituksen kokoonpano täydentyi Helsingissä pidetyssä kevätkokouksessa 25.4.19 kun lääkäri Juha Hänninen valittiin hallitukseen meneillään olevalle toimikaudelle 2019-2020 lääketieteelliseksi asiantuntijaksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä