*

Kuinkahan käy Käsittelen lähinnä talouspolitiikkaa ja hyvinvointia.

Äänestäminen ei vaikuta?

Kaikki on parantunut äänestäjien kannalta.Käväsin vaalien ensimmäisessä toritapahtumassa ja kuten arvat saattaa, Joensuun Rantakylässä ei porukkaa ollut paljon. Tietty, alue ostarin ympärillä on vähemmän katumaastureiden kyllästämä joten innostuksen puute on ymmärrettävää. Hernekeitto ja VAS kauniit tavoitteet eivät ketään pahemmin innosta.


Tuli muutama henkilö keskustelemaan ja kertoi ettei äänestäminen vaikuta, kaikki on heikentynyt viimeisen 20 v aikana.

Hitto, viitsivätkin, kaikki on parantunut äänestäjien kannalta. Muutamia merkittäviä parannuksia.
1. Omaisuusveron poisto.
2. Valtion yhtiöiden yksityistäminen.
3. Pääomatulojen verotuksen roima alennus.
4. Mahdollisuus käyttää ulkomaista, edullista verotusta. (ns veroparatiisit)
5. Terveyden huollon vapautuminen voittoa tuottamaan.
6. Ylikattavan sosiaaliturvan muuttuminen kannustavampaan suuntaan. (ns karsiminen)
7. AY liikkeen nitistäminen.
8. Mahdollisuus tienata yliopistojen tutkimuksilla ilman omaa rahaa.
9. Verotuksen keveneminen yli 40 000 vuoteen tienaavilla.
10. Autoveron alennus.
11. Työnantajan KELA maksun poisto.
12. Metsäverojen putoaminen parhaimmillaan neljänteen osaan. 13. Edullinen ulkomainen työvoima. En viitsi jatkaa listaa. Kuitenkin, äänestäjien ääntä on kuultu ja vaaditut parannukset on tehty. Se että sossun elätit eivät äänestä ja siten vaadi itselleen mitään on heidän asiansa. Maasturi Porchen omistaja kyllä äänestää ja hänen äänensä myös vaikuttaa. Poliitikon korva on herkkä. Ellei noudata äänestäjän tahtoa, ei pääse uudelleen läpi.


.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Henry Bjorklid

Näinhän se menee, mutta vasemmiston olisi syytä alkaa (jälleen) organisoimaan erilaisia ryhmiä. Ulkopuolelle "Vaalit on tulossa - kaikki mukaan!"-ajattelun juuri ennen vaaleja. Valitsijoihin ei pidetä yhteyttä, ei ole luotu kanavaa yhteydenpitoon.
Täällä ainakin on hiljaista, niin hiljaista. Tällä valitut eivät edes vastaa lähetettyihin s-posteihin.

Henry

Samppa Haapavaara

Vai hiljaista on kylätie. Pidähän nyt sitten meteliä perkele. Tai liity sitten Kepulosiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset