Hävittäjähankinnoista
Pitänee jonkun tehdä määritykset mitä tarvitaan. Tarpeitahan on monenlaisia ja niihin pitää varautua. Ensimmäinen jakolinja on, sotaan vai rauhaan valmistaudutaan. Muinoin Kekkonen meinasi jättää hävittäjät hankkimatta koska ei suurta sotaintoa tuntenut. NL pakotti ottamaan Migit ettei jää tyhjiötä. Nyt ei NL määrää, voidaan ottaa mitä tarvitaan.
Rauhanaika
Rauhan ajan ilmavoimien tehtävä on tunnistaa ilmatilanloukkaaja. Siihen parhaiten sopii tutka koska kiinnostavaa on mistä maasta kone tulee. Joskus kaivattaneen myös lähi tunnistusta joka vaatisi viis toimintakuntoista lentokonetta. Niin nopeita että kerkeää tunnistamaan. Eli viisi Hornettia taikka Drakenia. Niillä Gnesnan saa kiinni, ei pääse senaatin torille laskeutumaan tietämättä.
Puolustus
Puolustus sodan aikana tehtävä on minimissään pystyä häiritsemään hyökkääjiä. Hyökkäys voidaan tehdä ainakin lentokoneella, risteilyohjuksella, dronella taikka ballistisella ohjuksella. Ilmatorjunta toimii kaikkia vastaan jonkinlaisella teholla. Hävittäjä, mikäli sattuu olemaan ajanmukainen, pystyy laajemmalla alueella toimimaan. Ellei vihollisella ole ylivoimaa mikä on suhteellisen todennäköinen tilanne jos puolustetaan.
Suursuomi
Hyökätessä on ylivoima taikka ylipäällikkö on hullu. Silloin tarvitaan kykyä pitää ilmaherruus sekä kykyä pommittaa. Tässäkin tilanteessa ilmatorjunta on varteenotettava vaihtoehto paikallisen ilmaherruuden hankkimiseen. Jos vastustaja käyttää pitkän matkan pommittajia, niitä vastaan toimii hävittäjätkin mutta kevyet dronet, raketit, risteilyohjukset ja helikopterit iskevät ennen kuin hävittäjät ovat paikalla. Ellei niitä hävittäjiä ole niin paljon että 24/7 ilmaherruuden kykenevät pitämään ja koko aika ylivoimainen kalusto ilmassa. Siihen ei kovinkaan monella valtiolla ole kalustoa.
Pommituskykyä hyökkääjä yleensä kaipaa, siihenkin on USA käyttänyt risteilyohjuksia. Suomen rahavarat tuntien risteilyohjus on järkevämpi kuin pommikone koska kumpaakin voidaan pitää kertakäyttöisenä mikäli kunnolla ilmapuolustettuun kohteeseen joutuu hyökkäämään. Siviilikohteiden pommitusta taas vierastetaan mutta jos niihin halutaan lentokoneilla iskeä, siihen välttää sodan aikaiset BL ja JU-88 koneet jos ne jostakin museosta löytyvät.
Virhevalinnat?
Eikö kuitenkin olisi viisainta varautua hyökkäämään, olisihan puolustaessakin käytössä ensilinjan kalusto? No ei. Jos valmistaudutaan hyökkäämään pommikoneilla ja joudutaankin puolustamaan ylivoimaa vastaan, kentät tuhottuna, pommikoneet ylivoimaisen vihollisen jahtaamana, vähät hävittäjät alas ammuttuna, lopputulema on selkeä. Talvisodan aikaan ilmavoimat ylpeili BL pommittajilla. Ne vaan eivät voineet hyökätä koska ensimmäinen hyökkäys olisi ollut viimeinen. Koneet oli pakko pitää kentillä. Jos samalla rahalla olisi hankittu torjuntahävittäjiä, olisi saatu noin kolminkertainen määrä. Raha olisi ollut paremmassa käytössä myöskin ilmatorjunta aseissa, niitä olisi voinut käyttää niin lähi-ilmatorjuntaan kuin panssarin torjuntaan kuten saksalaiset käyttivät raskaita it tykkejä.
Jos puolustetaan, valitaan liikuteltava it kalusto, jos hyökätään, hävittäjät ja pommittajat.
Onkin melko helppo lähettää tarjouspyynnöt. Miettii vaan puolustusvoimien tehtävät ja valitsee. Joko 5 hävittäjää ja kohtuullinen it taikka 2000 hävittäjää ja 1000 pommittajaa.
Tietysti voidaan ajatella myös demilitarisointia. Se tuskin onnistuu suoraan, täytyy käyttää kiertotietä. Iiro Viinanen aikoinaan tuhosi maavoimat ostamalla rahoilla Hornetteja. (ns panssarilaiva strategia.)
Muutama lainaus Suomen sotilaasta:
Toisaalta ilmauhkiin varautuminen lienee turhaa?
” Haagin julistuksessa vuonna 1899 kiellettiin kranaattien ja räjähteiden pudottaminen ilmasta, siis ilmapommitukset. ”
Onko aikaisemmin munattu hankinnoissa?
” ”Ilmatorjunnan kehitysohjelma 31” sisälsi 84 ilmatorjuntatykkiä ja 250 ilmatorjuntakonekivääriä, mikä olisi parantanut suorituskykyä merkittävästi. Hanke epäonnistui, kun panssarilaivojen aseistaminen vei pääosan ilmatorjunnalle varatuista rahoista. Tämä virheinvestointi kostautui talvisodassa. Jopa marsalkka Mannerheim totesi muistelmissaan, ”että meripuolustuspropaganda ei koitunut eduksi puolustuslaitokselle kokonaisuudessaan.” Sama tilanne toistui, kun lentojoukoille hankittiin pommikoneita hävittäjien asemasta. Kummassakin tapauksessa heikennettiin omaa ilmapuolustusta matkimalla suurvaltojen asevoimien kehitystä.”
Missä mennään?
”Miehitettyjen lentokoneiden ja helikoptereiden torjuminen ei ole ongelma, se kyky meilläkin on. Teknillisesti suurin haaste on ballististen maalien torjuminen. USA:n liittokunnan täydellinen epäonnistuminen ballististen ohjusten (Scud B) torjunnassa Persianlahden sodassa 1991 mullisti ilmapuolustusajattelun. Painopiste siirtyi ilmapuolustuksesta ohjuspuolustukseen. Amerikkalaisten uhkakuvana on nyt taktillisten ballististen ohjusten, risteilyohjusten ja miehittämättömien koneiden torjuminen. ”
”Jos samalla rahalla olisi hankittu torjuntahävittäjiä, olisi saatu noin kolminkertainen määrä.”
Nyt puhutaan siis ajasta ennen talvisotaa. Ajanmukaisia ja tehokkaita hävittäjiä ei ollut kuin Saksalla ME-109 evaluaatiot ja Neuvostoliitolla I-16 ja kumpikaan ei niitä Suomelle olisi myynyt. (Spitfire oli olemassa vasta paperilla)
Ostettiin siis mitä saatiin. Ne koneet, joista eniten olisi ollut hyötyä, eivät ehtineet talvisotaan eli Hurricane ja Brewster-laivueet. Joidenkin lähteiden mukaan Saksasta olisi ollut mahdollisuus ostaa jo reilusti ennen talvisodan syttymistä Heinkel HE-100 hävittäjiä, mutta kauppa tuskin olisi toteutunut, koska Hitler hyllytti kyseisen konetyypin syystä tai toisesta, eikä niitä valmistettu kovinkaan montaa kappaletta.
Fokkereista ei ollut enää oikein vastusta Neuvostoliiton hävittäjille eikä suuresti pommittajillekaan, koska se oli hidas, kankea ja kevyesti aseistettu.
Asiallisia torjuntahävittäjiä ei olisi saatu enää sodan alla mistään, vaikka rahaa olisi ollut niin ettei pas**lle olisi taipunut.
Jos panssarilaivat olisi jätetty rakentamatta ja ne käytetty rahat tykistöön ja kranaatteihin, niin Leningrad olisi Viipurin yksi kaupunginosa.
Neuvostoliiton vanhentunutta sotilasdoktriinia hyödyntävät puna-armeijan komentajat olisivat tapattaneet sotilaansa viimeiseen mieheen, jos suomalainen tykistö olisi päässyt jauhamaan samalla tavalla kuin 1944 Ihantalassa.
Ilmoita asiaton viesti
He 100 oli hävittäjän käyttökelvoton; sarja siiven läpi, ja jäähdytinneste vuotaa ulos.
https://www.youtube.com/watch?v=1GSJgvGNgjQ&t=4s
Ilmoita asiaton viesti
I-16 ois myyty jos suomi olisi suostunut sitoutumaan maan puolustukseen saksalaisia vastaan. NL tarjosi liittoa ja aseita (Jartsev, Juhani Suomen Talvisodan taustat kertoo). Ehkä jopa antanut lahjaksi koska sille oli tärkeää saada turvattua Leningrad.
60 fokkeriakin olisi enemmän hyödyttänyt kun BL koneet.
Sinällään mielenkiintoista saadaanko nyt sitten koneita jotka ei vanhene kolmessa vuodessa. Epäilen. Se vaatisi omaa kehitystyötä ja siihen ei hävittäjien suhteen ole kykyä. Pienten robottikoneiden suhteen olisi jos ne tehtäisiin kotimaassa alusta loppuun.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa ensimmäiset Spitfiret 310:n koneen tilatusta määrästä tulivat ulos tehtaalta toukokuussa 1938 ja otettiin käyttöön 19. lentueeseen Duxfordissa.
Kaikki Ruotsin aselajit osallistuivat Suomen auttamisessa. Hyvin tärkeän panoksen antoivat Ruotsin ilmavoimat. Jo 8. joulukuuta 1939 Ruotsin hallitus hyväksyi kahdeksan vanhempaa mallia olevan lentokoneen luovuttamista Suomelle. Seuraavana päivänä Ruotsin ylipäällikkö anoi lupaa että kaksitoista kappaletta J8 Gloster Gladiator hävittäjää ja yhtä monta B4 Hawker Hart pommikonetta luovutettaisiin Suomeen ja hallitus hyväksyi tämän nopeasti. Kaikki kaksitoista hävittäjää, kolmasosa Ruotsin vahvuudesta, lähetettiin Suomeen mutta vain neljä pommikonetta pystyttiin toimittamaan. Talvisodan jälkeen näistä koneista palasi seitsemän.
Tämä ei kuitenkaan ollut Ruotsin tärkein panos Suomen ilmavoimien auttamiseksi. Isonbritannian, USA:n, Italian ja Ranskan luovuttamien yli 200 lentokoneen kokoaminen ruotsalaisissa lentokonevarikoissa ja tehtaissa ja niiden transitoiminen Suomen oli suuri apu kun Suomen toivottomasti vanhentuneet ilmavoimat ryhdyttiin kiireellä uudistamaan.
Koneet saapuivat Ruotsiin pakattuina suurissa puulaatikoissa runko ja siivet eri laatikoissa. Tyhjät laatikot myytiin purkamisen jälkeen 50-200 kruunulla ja myynnistä saadut varat ohjattiin Finlandshjälpen keräykselle.
Kokoonpano pantiin toimeen AB Aerotransportissa Malmössä, Svenska Aeroplan AB:ssa ( SAAB) Trollhättanissa, Götaverkenissa Göteborgissa ja CVM:ssa Malmslättissä.
Ulkomailta tulleet lentokoneet saapuivat salassa Ruotsiin, pakattuina isoihin puulatikoihin, ja pantiin kokoon ruotsalaisten lentokonemekaanikkojen sekä Suomesta ja koneiden eri vientimaista tulleiden asiantuntijoiden avustuksella. Salassapito oli totaalinen ja vain harva tiesi tästä toiminnasta paitsi tietysti operaatiossa mukana olleet. Kaikkien koneiden kokoonpano oli Suomen ilmavoimien olemassa olevan huonon ja vanhanaikaisen kaluston takia tehtävä erittäin suurella kiireellä.
Kokoonpanon jälkeen koneet koelennettiin ja lennettiin Suomeen eri Ruotsin ilmavoimien lentokenttien kautta. Suomalaiset lentäjät kävivät Ruotsista hakemassa valmiit koneet. Salassapito oli hyvin tärkeää koska Saksa oli saanut Neuvostliitolta protestin kun 25 kpl Italialaisia Fiat G 50 koneita piti kuljettaa Saksan läpi Ruotsiin ja edellen Suomeen vietäväksi. Ne saapuivat Ruotsiin paljon myöhästyneinä. Seuraava lähetys Italiasta ohjattiin Livornon kautta Göteborgiin ja sieltä SAAB:in tehtaille Trollhättanissa. Trollhättaniin saapuivat myöskin Suomen USA:sta tilaamat 44 kpl Brewster koneita ja kun heti niiden perään tuli 16 Fiat G 50 konetta lisää Fiatit jouduttiin ohjaamaan Göteborgiin missä ne koottiin. Vain kuusi Brewsteriä ehdittiin toimittaa Suomeen ennen talvisodan loppumista ja loput vasta sodan jälkeen. Suomalainen lentäjä kapteeni Väinö Bremer ja amerikkalainen koelentäjä Bob Winston antoivat suomalaisille lentäjille pikakoulutuksen Brewsteriin jotka sen jälkeen lensivät koneensa Suomeen. Koneet lennettiin Västeråsin ja Bromman kautta Suomeen.
Fiat G 50 koneet lennettiin ruotsalaislentäjien toimesta Trollhättanista ja Göteborgista Karlsborgiin missä tehtiin koeammunnat. Sen jälkeen ne lennettiin Västeråsiin mistä suomalaiset lentäjät lensivät koneet Suomeen. Ruotsalaiset mekaanikot saivat työstään tunnustukseksi Suomen Valkoisen Ruusun mitalin. Mutta mitali tuli vain yhtenä kappaleena joten he arpoivat kuka sen saisi ja se päättyi motoorimekaanikko Abel Holmgrenille.
Englannista Suomi oli ostanut 30 Gloster Gladiator konetta. Ne koottiin erissä Centrala Flygverkstadenissa Malmslättissa. Sen jälkeen ne lennettiin Hägernäsiin. Jotta Gladiaattorit voitaisiin ottaa käyttöön heti Suomessa Ruotsin lentäjät, joilla itsellä oli kokemusta Gladiaattorin lentämisestä koska konetyyppi oli Ruotsilla käytössä, auttoivat koeammunnoissa Huvudskärissä Tukholman eteläisessä saaristossa.
Neljä viikkoa talvisodan puhkeamisen jälkeen Suomi sai ilahduttavia uutisia Ranskan sotilasattasealta Helsingissä. Ranskan hallitus oli päättänyt lahjoittaa 30 kpl Morane 306 hävittäjäkonetta Suomelle. Lahjoitus käsitti myöskin koneiden huoltoon tarvittavaa kalustoa sekä varaosia ja ammuksia. Mutta myöskin nämä koneet vaativat kokoonpanoa . Ruotsin ilmailuviranomaiset kysyivät ABA:lta jos näitä koneita voitaisiin koota Bulltoftan varikossa. Lupa myönnettiin ja kuusi ranskalaista lentäjää ja mekaanikkoa saapuivat Bulltoftaan 17. tammikuuta 1940. Myöskin näiden koneiden kokoonpanoa tehtiin kovalla kiireellä ja jo 21. Tammikuuta 1940 ensimmäiset Morane 306 hävittäjät luovutettiin suomalaiselle lentäjille jotka lensivät niitä Suomeen Västeråsin kautta. Kaikki Moranet olivat saapuneet Suomeen
helmikuun 1940 mennessä ja ne ottivat osaa lähes kolmeensataan tehtävään joista 28 taistelua ja niiden lentäjät saavuttivat molempien sotien aikana 74 viholliskoneen pudotusta.
Useat koneet joutuivat tekemään pakkolaskuja kun olivat lähteneet Bulltoftasta. Yksi suomalaislentäjäryhmä joutui laskeutumaan jäälle Visingsön lähellä. Ruotslaiset mekaanikot tulivat apuun mutta jäässä oli suuria railoja jonka yli piti laskea lankuista tehdyt sillat että saatin autot, minkä avulla saatin lentokoneet käynnistettyä ja uudellen matkalle Suomeen, paikan päälle.Ruotsalaisten kokoonpanotehtaiden ja varikkojen kapasiteetti oli kuitenkin rajallinen ja suomalaisten koneiden kokoonpano aiheutti kuukausien viivästyksiä muun muassa Ruotsin ilmavoimien tilaamien raskaiden B3 pommikoneiden toimituksissa.
Ilmoita asiaton viesti
tuota en tiennytkään. ihmettelin mistä niitä koneita saatiin kun saksa esti kuljetukset.
Ilmoita asiaton viesti
ilmatosjunta lehdessä juttua vuodelta 2015 sivut 19-21
https://asiakas.kotisivukone.com/files/ilmatorjunt…
pätkä ”ILMAHYÖKKÄYSKYKY
Raportissa kuvaillaan ilma-aseen
suurta merkitystä ilmaoperaatioissa
aivan oikein, mutta ei ole huomattu
(?), että havainnot koskevat vain ilmaylivoimaista
osapuolta. Raportti
on kirjoitettu ikään kuin Suomi olisi
ilmaylivoimainen osapuoli. Mikä on
ollut ilmavoiman merkitys alivoimaisella
puolella esimerkiksi Irakissa
tai Afganistanissa tai missään
muuallakaan? Raportissa perustellaan
monitoimihävittäjän tarve sen
käyttömahdollisuudella ilmahyökkäyksiin.
Tämä hämmästyttää, sillä
eihän edes suurvalloissa enää harkita
miehitettyjen koneiden käyttöä vihollisen
tehokkaan ilmapuolustuksen
vaikutuspiirissä. Juuri siitä johtuen
on otettu käyttöön risteilyohjukset,
tykistöohjukset ja -raketit sekä miehittämättömät
koneet.”
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaisin ohjuspatteristoja eikä ainuttakaan konetta. Sama pätee maataisteluun. Ja nekin itse valmistettuja.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä meidän puolustusstrategiamme näillä saiteilla, perustuu pääosin netinlukutaitoon, siten saadaan titteli ”sotilasasiantuntija/aseasiantuntija”.
Entisenä ammattisotilaana en enää jaksa selailla nettiä hankkiakseni ”asiantuntijatittelin”. Siksi paljon sotilasasioiden, niin opiskelijana kuin opettajana kylläännyin näihin sota/strategiat kirjoitteluihin. Minä kun yli 25-vuotisen urani aikana toimin, miehistö-/res-au/res-ups kouluttajana. Nykypäivin minua voisi tituleerata jopa pasifistiksikin. Eräältä toiselta sivustolta kyllä löytyy täältä pois potkaistu, aikanaan ryhmänjohtajakoulutuksen saanut, ”todellinen sotilasasiantuntija”.
Ilmoita asiaton viesti
no minä en todellakaan ole mikään asiantuntija. pinoneeri aukin kävin aikonaan ja tarjottiin vakipaikkaa. värvätty varoittava esimerkki.
se vähä mitä tiedän sodannkäynnistä pohjaa siihen mitä olen lukenut. nuorena oli kiinnostunut sodankäynnin historiasta ja vieläkin seuraan muutamaa julkaisua.
koska meillä on aika paljon julkista tietoa netissä ja kirjoissa, pystyy jonkinlaisen näkemyksen muodostamaan. se tuskin on oikea mutta historiaa katsoen, puolet ammattilaisistakin on tehnyt virhearvioita koska puolet sodista päättyy tappioon. taisi clausevits todeta että sodan alettua laskelmilla saa pyyhkiä takapuoltaan, ne pettää kun kohtaavat rodellisuuden.
ammattisotilailla on paljon tietoa jota ei mallikoille jaeta. esim ensimäisen maailmansodan edellä ranskassa oli varma tieto, konekivääri helpottaa hyökkäystä. tieto katosi kun ratsuväki kohtasi konekivärit käytännössä.
toisen ms edellä douheismi oli varma oppi. yhtään maata ei vieläkään ole pommitettu antautumaan vaikka kalusto on kokonaan toista luokkaa kun silloin kyettiin kuvittelemaan.
onnistuneitakin arvauksia on. panssarijoukkojen teho, taktiset ilmapommitukset ja rynnäköt.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentissani en oikeastaan Sinua tarkoittanut, et käsittääkseni ole esittänyt mitään asiantuntijaa, lähinnä asioita seuraavaa. Kuitenkin tämä netti on täynnään näitä google-asiantuntijoita mm sotilasasioissa.
On aivan eri asia kertoa, mitä jossain ja missä analysoidaan sotilastietoa ja tekniikkaan mutta kun sen esittää omana käsityksenään ja asiantuntemuksenaan ilman lähdeaineistoa; se lienee jo kyseenalaista.
Toisaalta, ei vuosikymmentenkään kokemus esim koulutustehtävissä tee sotilasasiantuntijaa ilman korkeampaa sotilaallista koulutusta, jos sittenkään.
Ajat muuttuvat.
Ilmoita asiaton viesti