Kuinkahan käy Käsittelen lähinnä talouspolitiikkaa ja hyvinvointia.

TES yleissitovuus ja parannukset

  • Talouskasvu. ECU 1989, Kellutus ja 2008 alakanut lama
    Talouskasvu. ECU 1989, Kellutus ja 2008 alakanut lama

Juhanna Vartiainen oli naamakirjassa innoissaan, paikallinen sopimus laajenee, yleissitovuus poistuu. Jouduin pikkasen kommentoimaan. Kuten jokainen tietää, aina on ollut minimipalkka. Adam Smithin, Ricardon ja Marxin aikaan se oli duunarin elinkustannusminimi. Eli se ruokamäärä jolla duunari ja hänen perheensä kesti hengissä. Jos palkka laski, ylimääräinen työvoima kuoli nälkään, pakeni siirtomaihin tai hirtettiin rosvoina. Palkka ei siis pystynyt pahasti laskemaan, siirtomaiden väkiluku kasvoi.

Nyt meillä on TES minimit joiden alas korjaamista kaivataan. Jouduin kertomaan Juhannalle sen pikkuseikan että meidän liksat on jo nyt alempana kuin 1700 luvun englannissa, silloin duunarin liksa riitti asuntoon ja ruokaan. Nyt asumistuki ja toimeentulotuki paikkaavat palkkaa. Kannattavat yritykset maksavat veroa joilla tuetaan kannattamattomia elättämällä niiden työvoima. Helppo on Antero Vartian yrittää kun minä jokaisesta metän myynti eurosta pistän melkein puolet hänen kahvinkeittäjiensä asumistukeen.

Palkkaa on siis mahdoton laskea tappamatta duunareita nälkään taikka verottamalla viimeisetkin toimivat yritykset konkurssiin.

Miten liksaa sitten saataisiin alas mikäli yleissitovuudesta luovutaan? Keino on helppo. Tuodaan Ukrainasta korvaava työvoima. Ne ottavat sieltä eväät, pärjäävät kuukauden ryhmämajoituksessa, menevät takaisin ja saavat sikäläisittäin laskien kohtuullisen palkan, onhan hintataso siellä reilusti matalampi.

Sitä en tiedä mitä täkäläiselle työvoimalle pitäisi tehdä. Turkissa käydessä tapasin yhden miehen joka totesi pärjäävänsä viidellä sadalla eurolla kuukauden, asui Alaniassa. Ehkä koko täkäläinen työvoima pitäisi siirtää sinne?

Ongelmahan alkujaan lähtee siitä että valuuttakurssi on kiinteä ja suomen kustannustaso liian korkea. Vientiriippuvainen pieni maa ei koskaan pärjää kiinteällä kurssilla, aina tulee ulkoisia vaikutuksia, esim dollarin kurssin aleneminen. Suomi olisi suhteellisen kilpailukykyinen jos taala olisi kaksi euroa. Nyt kun kurssi tuppaa olemaan toisin päin, lienee selvää että suhteellinen kilpailukyky kärsii.

Sen jokainen tajuaa ettei tämä vaan pitkän päälle pelaa. Senkin tajuaa ettei tuo ukrainalainen työvoima pelasta. Eikä romanialainen vaikka se on vielä hiukan edullisempaa. Tarvitaan systeemi muutoksia. Marxilainen malli lähtee siitä että ammutaan kapitalistit ja suunnitellaan talous niin että kaikille riittää töitä ja leipää. Se takuuvarmasti toimii, siitä on kokemusta Neuvostoliitossa.

Voidaan kuvitella myös hiukan vähemmän radikaalia ratkaisua. Erotaan eurosta, devalvoidaan, muutetaan verotuksen rakennetta niin ettei tonnin kuukausipalkasta mene 45% veroa, setelirahoitetaan jokaiselle velaton asunto ja sen jälkeen on taas varaa kokeilla kuinka sen saksan alusmaana pärjätään. Nykynenhän on kolmas kerta. Eka kerralla ammuttiin koko ammattityöväestö, toisella kerralla tapatettiin vajaa satatuhatta duunaria karjalan korvissa, nyt on selvitty pelkästään hukkaamalla reilu tuhat miljardia taalaa tuloja. (Jos 3% kasvu vuodesta 1990 – 2018 lasketaan normaaliksi, erotus on se mitä euroilu on meille maksanut. Tekee reilun 1000 miljardia taalaa.)

Tietty tuo 3% kasvu on utopiaa, eihän sellaista saavuteta kun kommunismissa. Kapitalistinen talous ei siihen kykene? No, kyllähän se 1945- 1990 kykeni mutta kommunismissa siihen päästään ilman mitään markkinaepävarmuuksia. Kiinassa pitäneet 10% kasvua useamman vuosikymmenen. Jos meillä olisi kiinalaiset johdossa, bkt olisi 2400 miljardia taalaa vuoteen. (Ilman euroa, pelkästään kelluvan markan ja kapitalismin oloissa oltaisiin tasossa 382,35 miljardia taalaa.)

Vaihtoehdot on siis.

Romanialainen työvoima ja ikuinen kurjuus

Euroero ja 3% kasvu

Kommunismi ja 10% kasvu

 

Edellinen blokini käsitteli verotusta.

http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253642-kansantalouden-alkee...

Arvonlisäveroa haukuin

http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252599-kansantalouden-alkee...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kaikki ei nyt ainakaan mennyt aivan putkeen v. 2007 jälkeen. Ay-liike lupasi pyhästi kunnioittaa rahaliittoon siirtymisen vaatimuksia maltillisin palkkaratkaisuin. Kuinkas sitten kävikään ?

Ilman tuottavuuden kasvua Suomessa toteutettiin EU:n suurimmat palkkasumman kasvut sitten v. 2007 ja talouden laman aikana ja varsinkin julkisella sektorilla.

Tästä asiasta ei ole ay-liikettä kehuminen. BKT on edelleen alhaisemmalla tasolla, kuin mitä se oli v. 2008, viennin arvo on kehittynyt negatiivisesti ainoana maana koko Euroopassa ja työttömien määrä on noussut 200.000 》》》 400.000 huolimatta suurten ikäluokkien eläköitymistä samaan aikaan. Samalla velkavuori on kasvanut n. 120 miljardia euroa, eikä silläkään ole saatu aikaan pienintäkään talouskasvua.

Ei pisteitä ay-liikkeelle.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

no ei se ay liike kykene usa taloutta ohjaamaan, eikä edes euroalueen.

ei siin nollakorotukset paljon jeesaa jos taala puolittaa arvonsa. eli ainut keino on toi kommunismiin siirtyminen. kiinassa palkat on samaan aikaan noussut muutaman sata prossaa ja hyvin menee.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eihän nyt hyvänen aika Kiinan ja Suomen palkat ole vertailukelpoisia keskenään.

Kovin vähän on Auvolla sanottavaa siitä, miksi Suomessa palkat nousivat rajusti ilman taloude kasvua ?

Ainahan sitä toki voi höpöttää Makkosen tavoin mitä hyvänsä.

PS. Kiinalaiset yritykset ovat investoimassa voimakkaasti mm. tekstiilien tuotantoon Etiopiassa. Kiinalainen ahkera duunari saa pitkine työpäivineen n. 600 taalan palkkaa - Etiopiassa Adidaksia ja Niken sportsweareja voidaan tehdä 10 centin tuntipalkoin eli n. 50 taalan hintaan kuukausittain.

Kyllä siinä sitten kannattaa velkarahoin nostaa Suomen julkisen sektorin palkkoja eniten koko Euroopassa talouden ja viennin samalla hiipuessa.

Eli ainahan sitä voi höpöttöö kaikenlaista...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #4

"Eihän nyt hyvänen aika Kiinan ja Suomen palkat ole vertailukelpoisia keskenään."

Vertailukelpoisuus tulee siitä miten tulee palkallaan toimeen. Jossakin lämpimässä maassa palmujen alla ei välttämättä montaa euroa tarvitse pärjätäkseen, Suomi taas on kalleimpia Euroopan maita eli kallein euromaa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #5

Aivan vitun sama mutta kiinan persaukisten ja Suomen persaukisten elintason samaistaminen on idiootin hommaa. Toki blogissa tehty Suomen persaukisten ja 1700-luvun persaukisen vertailu on vihanneksen ajatuksenjuoksua.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #8

"Aivan vitun sama mutta kiinan persaukisten ja Suomen persaukisten elintason samaistaminen on idiootin hommaa."

Jos ei ole mitään sanomista niin kannattaako sanoa mitään?

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen Vastaus kommenttiin #4

kenen palkat nousi rajusti? Ei o ainakaa mulla vieläkään 1989 tasolla. Ostoima heikompi kun 1982 kun menin raksalle.

Yleensä palkka nousee kun firma sitä nostaa. Jos se näkee kannattavaksi nostaa vaikkapa 3%, se nostaa.

Ongelma tulee siitä kun ensin ollaan ok tilanteessa, sitten puolittuu kysyntä.
se voi johtua monesta syystä.
1930 kansainvälinen romahdus.
1990 syynä oli sekopäinen valuuttakurssipolitiikka.
2008 usa romahdus jota ei voinut kompensoida rahan arvoa alentamalla.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #6

Palkkojen nousu ja ostovoima eivät ole yhteneväisiä.

Mitä hyvää siitä on saatu, että Suomen julkisen sektorin palkat ovat nousseet eniten koko Euroopassa v. 2007 jälkeen täysin ilman taklouskasvua ?

Julkisen sektorin palkkasumma on noussut yli 6 miljardia euroa sitten vuoden 2008 ilman maksajia reaalitaloudessa ts. ilman talouskasvua ?

Taitaa olla silti vaikeaa ymmärtää niille, jolla on kaikilla porvarilljsia rahapuita ja rahatakaseiniä joka puolella, joita voi verottaa miten huvittaa .

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #9

"Palkkojen nousu ja ostovoima eivät ole yhteneväisiä."

Ei tietenkään, oleellista on nouseeeko ostovoima. Suomessa ostovoima laskee ja tämä tietää laskevaa elintasoa.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen Vastaus kommenttiin #4

Nin tiedätkö paljon on nollakorotus?

EKP inflaatiotavoite 2%
Tuottavuuden kasvu 3%
2+3 = 5

Eli aina kun palkankorotus on alle 5%, palkat todellisuduessa laskee.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #7

Kai nyt voit hakea tiedot kiintein hinnoin tilastoista.

Jos julkisen sektorin palkkoja nostetaan 23 miljardista eurosta 29 miljardiin euroon nopeasti ilman pienintäkään talousksavua, niin kai se heijastuu koko kansantalouteen.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen Vastaus kommenttiin #10

nin virkamiehet hyötyy eusta, niiden liksat nousee säännöllisesti ja ostovoima pysyy.

mut julkisen sektorin osuus lamassa väistämättä nousee, se on automaattinen vakauttaja.

jos haluttas pitää täystyöllisyys, riittäs kun työttömyyskorvaus olisi 2 x palkka. jokainen työtön työllistäs kaks duunaria.

Toisaalta kun suomi kuuluu euhun ja on maailman 7 rikkain valtio, meidän duuni on nyt nostaa koko eu suosta. se vaatis sellasta 100 milj ihmisen palkkaamista. eli valtion pitäs pistää kiertoon 50 000 x 100 milj. = 5 000 miljardia.

siitä sitten lasket onks järkevää vetää koko reki vai tyytyskö pelkkään suomeen, selviäis 200 000 x 50 000 = 10 miljardia. eli euroero vai kohtuu iso velkaantuminen?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Jo Henry Ford tajusi että työntekijöiden ostovoiman lisäys nostaa myyntiä. Suomessa taas ajetaan taloutta alas laskemalla ostovoimaa, kaupungeissa tyhjät liiketilat lisääntyy.

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

"Tarvitaan systeemi muutoksia. Marxilainen malli lähtee siitä että ammutaan kapitalistit ja suunnitellaan talous niin että kaikille riittää töitä ja leipää. Se takuuvarmasti toimii, siitä on kokemusta Neuvostoliitossa."

Niin, mitäs sille neukkulalle sitten tapahtukaan? Ja taisi siinä kapitalistin kanssa mennä muutama oman maan kansalainenkin. Kirjoitat todella kipeitä juttuja...

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

no kun monet viisaat sanoo ettei ole vaihtoehtoja. onhan niitä. kolme tietä johtaa lamasta pois. Oikealta vasemmalle. Hitler, Roosevelt ja Stalin. Kaikki nosti maansa lamasta. Keinot erosi.

NL talous muuten romahti vasta 1990. Aikonaan siitä lehtijutun tein. Markkinatalouteen siirtyminen pudotti kansantuloa 40%. Eli on kokeiltu kumpi toimii paremmin.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Ei voi olla terve ilmiö kuten nyt useiden työttömien kohdalla on käynyt, että vetäytyvät kuoreensa elämään minimitulolla. Tuohon ajatuu kun työntekeminen vähentää minimituloa. Monet eivät usko sitä, että 200 eurolla kittuuttamien onnistuu. Siis työttömät saadaan pakkotöihin kun asumistuki lopetetaan. Ei muuten.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

se työllistyminen kummiskin edellyttää että jossakin on työpaikka johon mennä. noin 600 000 suomalaisella ei ole. enkä usko asumistuen poistamisen niitä paikkoja luovan.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Kuten jokainen tietää, aina on ollut minimipalkka."

----------------------------------------

No jaah ja hmmmm.. itse en tiennyt. Suomessa ei ole minimipalkkaa käsittääkseni kuten useimmissa maissa on. Suomessa on toki TES useilla aloilla.

Minimipalkkaa tosiaan ei ole ollut ja se on tuottanut paljon surullisia tarinoita työsuhteissa, joissa ei työehtosopimuksia ole ollut:
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4himm%C3%A4isp...

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

Kyllä se oli. Jos palkka meni sen alle, duunari kuoli nälkään koska minimi oli elinkustannusminimi. Intiassa englannin vallan aikaan noin 30 milj ihmistä putosi alle minimin, Irlannissa miljoona jne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset