*

Kuinkahan käy Käsittelen lähinnä talouspolitiikkaa ja hyvinvointia.

Ps tuho

  • ai miksi puoluejohto vaihtui?
    ai miksi puoluejohto vaihtui?
  • ai miksi puoluejohto vaihtui?
    ai miksi puoluejohto vaihtui?
  • Jotain on tehty. Onko se riittävää?
    Jotain on tehty. Onko se riittävää?
  • Suomi kuuluu länteen ja Natoon.
    Suomi kuuluu länteen ja Natoon.

Varsin mielenkiintoiseksi menee tuo politiikka. Soinihan söi nekin vähäiset lupauksensa Eu ja tukipakettien suhteen joten kentän tuomio ei liene ollut hänelle yllätys. Lukasin hänen gradunsa, siinä käytiin läpi populistisen puolueen nousu ja tuho. Timppa seurasi käsikirjoitusta valtaan nousun ja hajoamisen suhteen. SMP pyrkimys ajaa asioita unohtui täysin. Urpo Leppäsen työllisyyslaki oli aikoinaan edistyksellinen, vaadittiin kaksi äärioikeistolaista sen tuhoamiseen. Liisa Jaakonsaari ja Ilkka Kanerva saivat Suomen silloisen eli nykyisen Tanskan mallin tuhottua. Eli SMP sentään jotakin sai aikaan toisin kuin PS joka myötäili kaikessa kokoomusta.

Se että Halla- aho oli ainut vastavoima taas kielii puolueen jakautumisesta. Soinilaiset eivät kyenneet luomaan vastavoimaa joka olisi kyennyt uudistamaan puolueen edes rehelliseltä näyttäväksi, saati rehelliseksi koska olivat johtajan lumoissa.

Itse seurasin kauhulla tilannetta.

  1. Oletetaan että puolue olisi pysynyt kasassa ja jatkanut hallituksessa. Seuraavia vaaleja ei olisi tullut, yhdistynyt äärioikeisto olisi poikkeuslailla tehnyt Jussista fuhrerin kuten kävi aikoinaan Saksassa. (Kokoomus ei koskaan ole kovinkaan demokratia myönteinen ollut, jos olisi kuninkaaksi saatu kotimainen natsi, se olisi korvannut saksalaisen kuninkaan taikka Gauleiterin. Kepulle tärkeintä on hallintovirat maakuntahallinnossa, jos se onnistuu ilman äänestäjiltä rukoilua, aina parempi.)

  2. Jos taas yhtenäinen ps olisi jatkanut oppositiossa ja päässyt räksyttämään oikeiston kiikuttamista pakolaisista pienenä höysteenä hallituksen kotimaan köyhien kyykyttäminen, kannatus olisi kasvanut kohisten. Seuraavissa vaaleissa tulokset voi helposti arvata. Ps 60%, kok 20%, kirkkovene ja aku ankka 10%, vas 7%, muut 3%.

Tuntuu että Timppa seuraa käsikirjoitusta sanasta sanaan miettimättä tilannetta. Hänelle puolue oli keino edetä yhden kauden ministeriksi ilman mitään strategiaa taikka järkevää poliittista ideologiaa. Hän varmaan nauraa illat pitkät hölmöille jotka toimivat kuten kolmivaiheinen raketti.

Äänestäjä.

Puolue.

Hyötykuorma, ministeri Soini.

Voitaneen todeta, Soini teki hyvän sirkuksen jota tutkitaan pitkään. Ongelma on, maksajat ovat muualla. Poliittisesti sen maksaa ps jäsenet ja äänestäjät. Heidän tiensä yhden puolueen diktatuuriin katkesi. Taloudellisesti lasku lankeaa kaikille suomalaisille, saadaanhan tuon sirkuksen seurauksena sote ja opetuksen tuhoamisohjelmat läpi.

Jos tuossa tekstissäni on edes järjen hiven, se kertoo kuinka hauraalla pohjalla demokratia on tuhottavassa suomessa. Yhden egoistin strateginen ajattelu olisi voinut luoda maahan diktatuurin. Pelkkä lyhytnäköinen audin takapenkin kyttäily pelasti sen nyt. Onko seuraava johtaja ehdokas yhtä ahne irtopisteiden keräilijä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Liian monimutkaista ajattelua.

Kyse on populismista, eli siitä että politikot hamuavat ääniä ja valtaa.

Kyse on myös siitä että äänestäjistä suuri osa ovat rasistisesti ajattelevat ja tykkäävät härsikistä rasistisesta kielenkäytöstä.

Sitä härskiä rasistista kielenkäyttöä ovat politiikassa menestymistään edistääkseen käyttäneet Halla-aholaisten lisäksi myös monet nyt uuvaan loikanneet.

Onko loikkaamisen syy siinä että omatunto tästä härskillä tavalla valtaan pyrkimisestä on alkanut kolkuttelemaan, koska omat ajatukset eivät ihan samaa rata kulje, vai nähdäänkö kenties uuvassa paremmat mahdollisuudet edetä poliittisella uralla?

Sitä emme tiedä miten asiat todellisuudessa ovat kenenkin politikon kohdalla, mutta uskon että tuossa mitä esitin, ovat ne syyt jotka ovat johtaneet näihin viime päivien tapahtumiin.

Sinänsä itse olen näistä tapahtumista sikäli kiitollinen, että ne ovat minulle tuottaneet enemmän viihdettä, jännitystä ja huvia kuin mikään kuviteltavissa oleva viihdeohjelma, kenties "Game of Thorns"- ohjelmaa lukuunottamatta, se on kyllä yhtä jännittävä ja mielenkiintoinen kuin mitä tämä todellisuus, vaikka onkin silkkaa fiktiota. :)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset