*

Kuinkahan käy Käsittelen lähinnä talouspolitiikkaa ja hyvinvointia.

Perusturvan tasosta laadin välikysymyksen

Facessa Anna Kontulalle huomautin, voisi tehdä välikysymyksen perusturvan tasosta. Pyysi mua kirjoittamaan valmiiksi. Tein sen.

 

Välikysymys perusturvan tasosta

Eduskunta

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea katsoo päätöksessään ettei Suomen työmarkkinatuki täytä vaatimustasoa. Suomi on sitoutunut Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan jossa etuuden minimitaso on 50% mediaanitulosta. Suomen työmarkkinatuki on vain kolmannes. Lisäksi perusturva on jäänyt jatkuvasti jälkeen elinkustannuksista.

 

Myös joissakin muissa etuuksissa on vastaavaa puutetta. Sairauspäivärahan, äitiyspäivärahan, kuntoutusrahan, takuueläkkeen ja työttömyysturvan peruspäivärahan minimäärät eivät vastaa tasoltaan peruskirjan edellyttämää tasoa. Kyse on vakavasta sopimusrikkomuksesta ja kuten ministeri Soini on sanonut, Eu määräyksiä täytyy noudattaa. Suomi ei voi olla maa jolle sopimusrikkomus on arkipäivää.

 

Monilta perheiltä on banaanit lopussa tuen laittoman tason vuoksi. Leipäjonot kasvavat. Vaikka ongelmana ei pidettäisikään puutteenalaisten asemaa, täytyy huomioida myös oikeudellinen ulottuvuus. Euroopassa on perinteisesti käsitelty ihmisoikeus rikoksia takautuvalla lainsäädännöllä ja joskus päättäjiä on hirtetty. Arvoisat edustajat, välttääksemme ikävän kohtalon, meidän täytyy toimia ennen kuin Eu pistää pystyyn oikeudenkäynnin. Tähän astinen rötöstelymme voidaan selittää tietämättömyydellä mutta huomautuksen jälkeinen menee tahallisen toiminnan nimiin.

 

Yhdistettynä hallituksen kaavailemiin asumistuen leikkauksiin ja etuuksien jäädyttämiseen huomautus antaa syyttäjälle vahvan todisteen teon tahallisuudesta ja tuottamuksellisuudesta.

 

Edellä olevan perusteella ja Suomen ratifioiman Euroopan Neuvoston sosiaalisen peruskirjan artiklan 12§1 vedoten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

 

Aikooko hallitus ryhtyä välittömiin toimii korjatakseen etuuksien tason vastaamaan vähintäin laillista minimitasoa ja jos inhimillisyys ei ole teille vierasta, blokkari Auvo Rouvisen esittämää 3000 e kk tasoa.

<kyynelehtien>Vetoan teihin, välttäkäämme hirsipuu ja kumotkaamme väärät lait. <kyynelehtien>

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Luultavasti paras välikysymys mitä olen koskaan nähnyt.

Erityisansiota siitä, että otit mukaan historian opetukset ja sen, että vaikkei köyhien kohtalosta piittaakaan, niin kannattaa sentään omasta kohtalostaan piitata. Uskoisin hallituksemme ymmärtävän sellaista järkipuhetta.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Olisit ennemmin vaatinut töitä ihmisille. On aika sairasta *askaa valittaa että tyhjäntoimittamiseata pitäisi saada vielä enemmän.

Jyrki Paldán

Sairasta on väittää yhteiskunnan heikko-osaisimpien olevan liian hyvässä asemassa.

Perusteesikin ovat pelkkää höttöä. "Tyhjäntoimittamisen" määritteleminen työpaikan perusteella on huono tapa. Jos kaikille halukkaille olisi saatavilla mielekäs suojatyöpaikka tilanne olisi tietysti eri, mutta miksi suojatyöpaikka olisi parempi kuin ei työpaikkaa? Vapaaehtoistyö ja tuilla eläminen on ainakin minun silmissäni parempi kuin suojatyöpaikka.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta.Palkallista työtä. Ei pas..n puhumista 200:ta eduskunnasta verovaroilla.

Tehkää sekin välikysymysaika töitä mihin teidät on valittu.
Välikysymys=Pisteiden keruuta .Koska hallitus saa AINA luottamuslauseen äänestyksessä.Hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä,enemmistönä.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

nin tämä käsittelee sosiaaliturvan tasoa josta euroopan neuvosto huomautti. eli suomen sopimusrikkomusta. tämä ei käsittele työllisyys politiikkaa, viime kesän perunasatoa tai kesän kelejä. niistä pitää laatia omansa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset