Kuinkahan käy Käsittelen lähinnä talouspolitiikkaa ja hyvinvointia.

Hallitsematon maahanmuutto

  • Ainakin Niinistö tietää millä ongelman ratkaisu rahoitetaan. EKP rahalla.
    Ainakin Niinistö tietää millä ongelman ratkaisu rahoitetaan. EKP rahalla.
  • USAlaisen vientimallin demokratian leviäminen yleensä ajaa väestön pakosalle.
    USAlaisen vientimallin demokratian leviäminen yleensä ajaa väestön pakosalle.
  • Aika hyvin natsaa pakolaisten lähtömaihin toi lista.
    Aika hyvin natsaa pakolaisten lähtömaihin toi lista.

Monet suomalaispoliitikot ovat puhuneet hallitsemattoman maahanmuuton riskeistä ja ongelmista. Jopa presidentti tunnusti sen olevan ongelma, europarlamentissa ja eduskunnassa on samoin monia huolestuneita.

Mielenkiintoista on että he kyllä ongelmasta puhuvat mutta eivät tee mitään. Siis he joilla on valta ja vastuu. Äkkipäätä tulee mieleen pyromaani joka puhuu tulipalojen aiheuttamista ongemista. Myöntää kyllä tulipalon olevan vaarallinen ja haitallinen mutta sytyttelee niitä silti.

1940 ja 1944 suomi kohtasi maahanmuuttoa, reilut 400 000 evakkoa tuli rajan yli. Vennamo ei puhunut hallitsemattomasta ongelmasta vaan otti homman hallintaan ja majoitti tulijat. Järjesti heille töitä ja asunnon. Nykyisin muutama kymmenen tuhatta tulijaa on paniikin paikka.

Hiukan Lieksaa suurempi Libanon on saanut osakseen reilun miljoona Syyrian sotaa paennutta. Heillä ei ole ongelmia hallitsemattomasta maahanmuutosta. Asia otettiin hallintaan vaikka kukaan muu ei eväänsä väräyttänyt. Israelin hajalle pommittama maa jonka bkt on 64 miljardia eli 28% suomen vastaavasta kykeni hoitamaan ongelman koska sielläpäin poliitikot eivät itke ongelmia vaan hoitavat ne. He eivät siis ole kyvyttömiä valittajia.

Myös suomen rakennusala kohtasi hallitsemattoman maahanmuuton. EU jäsenyyden seurauksena maahan tuli vajaat 200 000 orjatyöläistä. Rakennusliitto otti asian hallintaansa. Hallituksista huolimatta rakennuksille järjestettiin kulunvalvonta, veronumeropakko ja harmaata taloutta vastaan ryhdyttiin toimiin. Valtion verotulot kasvoivat miljardilla vuoteen, harmaa talous väheni ja orjatyö käytännössä loppui tai ainakin vaihtui halpatyöksi. Tuohon pystyy siis pelkkä ammattiliitto jota vastaan KOK, Kepu, PS, KD taistelevat kynsin hampain.

Mihin pystyisi EU ja Suomi jos johto luopuisi uikutuksesta ja tekisi asialla jotain. Se jokin ei ole paljon. Muutama miljardi muuttaisi tilanteen pakolaisleireillä, nälkä poistuisi. Samaten muutama aselasti laillisille hallituksille pistäisi terroristit kuriin. Luultavasti hallitukset eivät tarvitsisi edes tukea, riittäisi kun lopetettaisiin Al'Qaidan tukeminen.


 

Tämän hetken tilanne pakolaisleireillä on jopa kurjempi kuin suomalaisen työläisen ennen Sipilän yhteiskuntasopimusta. (Sopimus luultavasti tasoittaa olot niin että pakolaisvirrat matkaavat kumpaankin suuntaan yhtä suurina.)


 

Amnestyn tilannekatsaus 10.9.2015

https://www.amnesty.fi/syyrian-pakolaiskriisi-numeroina/

Pakolaiset lähialueilla

Yli 4 miljoonaa Syyrian pakolaista (95% kaikista pakolaisista) on jakautunut viiteen lähialueen valtioon: Turkkiin, Libanoniin, Jordaniaan, Irakiin ja Egyptiin.

  • Libanonissa on noin 1,2 miljoonaa Syyrian pakolaista. Pakolaiset muodostavat täten lähes viidesosan Libanonin väestöstä.

  • Jordaniassa on noin 650,000 Syyrian pakolaista, mikä vastaa 10% Jordanian väestöstä

  • Turkki on vastaanottanut 1,9 miljoonaa syyrialaista pakolaista – enemmän kuin mikään muu valtio koko maailmassa

  • Irakissa, jossa viimeisen puolentoista vuoden aikana 3 miljoonaa ihmistä on joutunut maan sisäisiksi pakolaisiksi, on myös 249,462 Syyrian pakolaista

  • Egyptissä on 132,375 pakolaista Syyriasta

Syyrian pakolaisille tarkoitetusta YK:n humanitaarisen avun tarpeesta vain 40% on rahoitettu.

Rahoitusvaikeudet tarkoittavat sitä, että hädänalaisimmat Syyrian pakolaiset Libanonissa saavat ruokatukea vain 13.50 Yhdysvaltain dollaria kuussa tai alle puoli dollaria päivässä.

Yli 80% Syyrian pakolaisista Jordaniassa elää paikallisen köyhyysrajan alapuolella.



 

Libanon https://fi.wikipedia.org/wiki/Libanon

Väkiluku (2014) 5 882 562 (sijalla 109)

– väestötiheys 358 / km²

- bkt 64,31 miljardia USD


Suomi https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi

Väkiluku (2015) 5 486 616 (sijalla 115)

– väestötiheys 18,1 / km²

BKT 230,7 miljardia USD

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"1940 ja 1944 suomi kohtasi maahanmuuttoa, reilut 400 000 evakkoa tuli rajan yli. Vennamo ei puhunut hallitsemattomasta ongelmasta vaan otti homman hallintaan ja majoitti tulijat. Järjesti heille töitä ja asunnon. Nykyisin muutama kymmenen tuhatta tulijaa on paniikin paikka."

Onkohan minulla ns. aukko sivistyksessä, kun olen aina tähän päivään saakka ollut siinä käsityksessä että Suomen sodan aikana (mainitseminasi vuosina) evakot siirtyivät Suomen silloisten rajojen sisällä toisille paikkakunnille. Ei suinkaan rajan takaa kuten kirjoitat. Vai tulivatko sittenkin mielestäsi Venäjän puolelta?

Oman käsitykseni mukaan nykyistä hallitsematonta maahanmuuttoa ei tule verrata kirjoituksessa mainittuun suomalaisten muuttoon maan sisällä. Miksihän maahamme tulleet eivät ole siirtyneet samalla tavoin omien maiden sisällä toisille rauhallisille asuinalueille?

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

siirtyivät sotaa pakoon ja jäivät sitten suomeen kun heidän kotipaikkansa liitettiin neuvostoliittoon. ellet tota tiennyt, sulla ilmeisesti on aukko sivistyksessä. ei liene ainut. tossa suomen historian kurssi:

http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20743...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Juuri tuon minä tiesin että evakot olivat Suomessa asuvia, mutta olivat käskettyinä pakotetut muuttamaan toisille alueille maan sisällä alueille joka osoitettiin. Tuon kerroin jo kommentissani.

Sinä sen sijaan kirjoituksessasi annat virheellisen kuvan puhuessasi että evakot olisivat tulleet rajan yli Suomeen. Rajahan vedettiin vasta sodan jälkeen rauhanneuvotteluissa. Puhu vain kirjoituksesi kohdalla aukosta omassa sivistyksessäsi. Valitan, että joudun puhumaan suoraan.

Reijo Jokela

"1940 ja 1944 suomi kohtasi maahanmuuttoa, reilut 400 000 evakkoa tuli rajan yli".
Tulivatko nuo tosiaan rajan yli? Käsittääkseni nuo siirtyivät oman maansa rajojen sisäpuolella. Myöhemmin raja siirtyi paikkaan jonka taakse heidän kotinsa jäi.

Reijo Jokela

"Hiukan Lieksaa suurempi Libanon on saanut osakseen reilun miljoona Syyrian sotaa paennutta".

Väkiluku 4.9 miljoonaa. Tosiaankin HIEMAN Lieksaa suurempi.

"Heillä ei ole ongelmia hallitsemattomasta maahanmuutosta".

Kovastippas nuo satsaavat Israelin maahanmuuttopyrkimyksiä vastaan.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

pinta ala. väkiluku on samaa luokkaa kuin suomen, asukastiheys aika paljon suurempi. bkt alle kolmannes suomen vastaavasta.

Jari Nyberg

Ja pääkaupunki Beirut on rahojen loputtua hukkumassa p*skaan. Sitäkö te siellä vihervasemmistossa haluatte Suomellekin?

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-14403021716...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Aina välllä tulee mieleen, että jos taas äänestäisi Vasemmistoliittoa ensi vaaleissa.

Onneksi tämä puheenvuoro aina herättää todellisuuteen kun Vasemmistoliiton edustajien kirjoituksia lukee.

Onneksi taas heräsin.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

nin äänestyspäätös tehdään taloudellisen aseman perusteella. suomessa on kolme talouspoliittista ryhmää:

1. marxilaiset (skp) joka ajaa köyhimpien asiaa

2. keynesiläiset (vas) joka ajaa 1- 10 milj omistavien asiaa

3. uusliberaalit (kepu, kok, sdp, ps, vihr, kd jne...) jotka ajaa miljardöörien asiaa.

katot vaan tilisi saldon ja tiedät ketä pitää äänestää. mä en luultavasti ole enää ehdolla. kuten elina lepomäki sanoi, fiksut ei viitti eduskuntaan vaivautua, ne pärjää muutenkin.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Haluaisin myös vertailun libanonilaisen ja suomalaisen systeemin maahanmuuttajille myöntämästä sosiaaliturvasta. Bonuksena jos saa pyytää, niin tahtoisin tietää, miten Libanon järjestää tulijoiden kotoutuksen? Onko kulttuuritulkkeja riittävästi?

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Eikö ole pääasia, että auttaa?
Suomeen tulo on eri asia kuin lähinaapuriin, koska kulttuurimme ovat niin erilaiset. Meillä esimerkiksi pitää olla hieman enemmän tuulta pitävä teltta kuin Libanonissa, myös kahvin juonti on meillä erilaista samoin lie leivän syönti. Pakkohan meidän on opettaa tulijat maan tavoille, vai onko kotouttaminenkin nyt paha.

Sosiaaliturva ei pitemmän päälle voi olla erilainen eri ihmisillä samassa maassa. Se ei vain toimi. Erosta tulee enemmän ongelmia kuin hyötyä. Eri asia jos tuki on ensi alkuun pienempi silloin, kun pakolainen vielä asuu yhteismajoituksessa ja saa ruoan. Jos joutuu jäämään pitemmäksi aikaa, ei täällä pärjää nykyisellä perusturvallakaan saati sitä vähemmällä.

Suurempi ongelma on se, että noin neljännesmiljoona suomalaista on kokonaan perusturvan varassa. Miksi? Miksi meillä ihmiset joutuvat elämään ilman työtä ja toimeentuloa?
Perusturva ei riitä edes kohtuulliseen minimikulutukseen.

(Vuonna 2014 yksinasuvan perusturva kattoi 63% kohtuullisesta minimikulutuksesta, joka asumismenojen jälkeen määriteltiin yksinasuvalle 675 euroa kuukaudessa eli siitä 63% = 425 euoa on se summa, jolla pitää elää. THL 26.2.2015. https://www.thl.fi/fi/-/perusturvan-taso-on-kohent...

Reijo Jokela

Tuskin ainakaan laulattamalla lastenlauja entisillä sotilailla.

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

1939 rajan yli tuli kyllä aseistautunutta väkeä tuolta naapurimaasta.
Sivistysvaltiona Suomen viranomaiset pyrkivät siirtämään kaikki maansa siviiliväestön pois taistelualueelta. Oi kumpa Irakissa ja Afganistanissa olisi yhtä sivistynyt hallitus.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Oi kunpa olisikin. Harmi vain, että kansat kärsivät näiden hullujen tai psykopaattisten ahneitten omaa maataan kurjistavien johtajiensa toimesta. Vielä harmillisempaa on, että kansa ei voi hallitustaan vastaan taistella, vaan sen on pakko paeta, jos mielii parempaa elämää tai yleensäkään elämää elää.

Se, että näissä maissa on huonot hallitukset, ei oikeuta mielestäni pilkkamaan ja ivaamaan hädässä olevaa kansaa. Heitä on autettava pakenemaan ja heitä on autettava muuttamaan maitaan demokraattisemmiksi. Monet poliittiset ongelmat juontuvat sitä paitsi länsimaista, mutta tietysti mekin vain ajattelemme omaa etuamme.

Ei sen puoleen, eivät kaikki valtiot halunneet auttaa toisen maailmansodan natseja paenneitakaan. Myös heidän ahdingollaan rahastettiin ja heitäkin jätettiin kuolemaan. Jälkeen päin vasta herättiin ja hävettiin.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

ai laittas kaikki sodan jalkoihin jääneet tänne?

elä hätäile, kyl ne tulee jahka vielä hiukan hämmennetään.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Kyllä Suomikin voisi ottaa tarvittaessa vaikka miljoona virolaista, jotka kriisin loputtua varmaan muuttaisivat takaisin kotimaahansa.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Jos Viron ja Suomen taloudellinen kehitys jatkuu vielä muutaman vuoden tätä rataa, niin suomalaiset muuttavat köyhästä Suomesta vauraaseen Viroon. Itse asiassa tämä suunnan muutos on jo alkanut.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Juu, kyllä.

Mutta jos Virossa sattuisi joku kriisi syntymään, niin eihän virolaisten ottaminen Suomeen joksikin mikään suuri ongelma varmaan edes olisi. Lähialueilla auttaminen on helpompaa.

Ruotsalaiset voisivat olla astetta hankalampia.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #10

Olisi varmasti helpompaa auttaa naapurimaita, ja varmasti niin tekisimmekin. Helpompi on samaistua tutun ihmisen hätään kuin täysin vento vieraan. Lähelle on muutenkin kätevämpi auttaa, sehän selvä.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

no 60 000 on ottanutkin. sekä muutamia kymmeniä tuhansia keikkailijoita jotka vaan käy.

lisäks tietysti maksaa virolle eu jäsenmaksujen kautta noin miljardin vuoteen. jos suomi sais eu:lta samassa suhteessa bkt:hen, meille tulis 10 miljardia vuoteen tukea eikä paria miljardia maksuja.

elleivät ne tuolla rikastu, vika on korvien välissä.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Asiat voidaan ottaa haltuun, jos halutaan eikä ruikuteta, olen blogistin kanssa samaa mieltä.

Lieksassa itse asiassa on paljon pakolaisia ja maahanmuuttajia, mutta pakolaisten määrää väkilukuun suhteutettaessa Lieksa ei yllä samaan kuin Libanon, lähellekään.
Lieksassa on asukkaita noin 12000, ulkomaalaisten osuus noin 4% eli noin 500 henkilöä vuonna 2013-2014. Enkä löydä tähän tietoa siitä, kuinka paljon heistä on pakolaisia.

Jari Nyberg

Olisit saman tien kertonut miten maahanmuuttajatulva hoideltiin 1939, kun kerran haluat vanhoja muistella. Pitäisikö mielestäsi Euroopassa ottaa samat keinot käyttöön nykyisen tulvan alla?

Reijo Jokela

Eikös tuolloin tapahtunut niin, että pakolaisuutta aiheuttanut ideologia murskattiin johtohahmot teloitettiin ja koko ideologia kiellettiin monissa maissa.
Luulin, että tarkoitit Euroopan pakolaistulvaa tuolloin.
Asian sivusta, miten tällaisen viestin saa poistettua jos on tarvetta?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset